Taiteen laitos
Kuva videoinstallaatiosta Hengitys

Näyttely: N 45° 54' – N 29° 42' – paikoillaan liikkeessä

03.-26.02.2012 / 15:00 - 15:00

Keskustelutilaisuus ke 8.2.2012 klo 17: Harri Laakso, Maija Savolainen & Joni Tammi

Eräänä aamuna päätin, että ajan täytyy pysähtyä.

Oli kevätpäiväntasaus, 20. maaliskuuta ja pohjoinen pallonpuolisko juuri kallistumassa jälleen kohti aurinkoa. Keväistä valon kasvua ei voi olla huomaamatta: talven kalseus vaihtuu kevään vehreyteen, ja ajan kulusta tulee silminnähtävää. Mitä jos ei pysyisikään paikoillaan seuraamassa muutosta, vaan juoksisi valoa pakoon? Kulkisi tietyllä vauhdilla kohti lyhyempää päivää, pohjoisesta etelään. Silloin päivä pysyisi saman pituisena ja aika pysähtyisi.

Lähdin matkalle 26.3.2011 sijainnista N 45° 54'. Kuuden vuorokauden kuluttua olin 2000 kilometriä etelämmässä, leveysasteella N 29° 42'. Tuona aikana aurinko nousi ja laski joka päivä samaan aikaan toistaen samaa päivää uudelleen ja uudelleen. Olin paikoillani liikkeessä.

Matkustus auringon mukaan tuntui piinaavalta. Jatkuva liikkeelläolo synnytti voimattomuuden tunteen: jokaisesta uudesta kohtaamisesta oli lähes välittömästi luovuttava, jotta saavuttaisin tavoitteeni. Matkaamisesta ei muodostunutkaan turvallista välitilaa, vaan kaipasin jatkuvasti pysähdyksiin. Lopulta, kulkemiseen kyllästyneenä, jäin tuijottamaan maisemaa ja annoin auringon kulkea ohitseni. Sain hengähtää.

Näyttelyni valokuvat ovat pysäytyskuvia filmilleni tallentuneista vahingoista. Ne kertovat sen, mitä en nähnyt sillä välin kun olin sokaistunut auringosta. Matkani päätyttyä huomasin, että kamerani oli jättänyt jokaisen valotetun ruudun väliin yhden kuvanmentävän, valottamattoman aukon ikään kuin osoittaen: mitä enemmän yritin tavoitella aurinkoa, sitä vähemmän sitä saavutin. Mitä enemmän yritin kuvata, sitä enemmän tuloksena oli tyhjää filmiä. Skannasin negatiiveistä kuvien väliset aukot yrittäen löytää niistä menetettyjä, ohikiitäneitä hetkiä. Loputon kuvien selailu näytöllä ei kuitenkaan tuottanut tulosta ennen kuin jälleen pysähdyin – pysäytin kameran avulla kuvien ehtymättömän liikkeen samalla tiivistäen kaikki menetetyt kuvaushetket uuteen muotoon.

Maija Savolainen viimeistelee maisteriopintojaan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa pääaineenaan valokuvataide. Teoksissaan hän tarkastelee valokuvan, ajan ja liikkeen suhteita toisiinsa. Aiemmin Savolainen on opiskellut biologiaa ja graafista suunnittelua. Tämä on Savolaisen ensimmäinen yksityisnäyttely.

Valokuvagalleria Hippolyte, Kalevankatu 18 B, 00100 Helsinki
avoinna ti-pe 12-17, la-su 12-16